sunnuntai 2. marraskuuta 2014

oulugospel-reissu 1.11.2014

Meillä oli tosiaan 1. marraskuuta eli lauantaina seurakunnan järjestämä reissu oulugospeliin. Kyseinen reissu kuului meidän isoskoulutukseen, ja täytyy sanoa että oli ihan supermahtava reissu! Nähtiin paljon tuttuja, saatiin ottaa osaa erilaisiin majakoihin (=työpaja) ja kuulla hyvää musiikkia. Törmäsin lapsuudentuttuihin ja vietin hauskaa isoskoulutuksessa olevien kavereiden kanssa. Kaikin puolin onnistunut reissu, ja ensi vuonna menen varmasti uudelleen. Seuraavan kerran gospelmusiikkia pääsen kuulemaan Maata näkyvissä-festareilla kuun puolessa välissä!

emman ja mun fiiliksiä menomatkalta

 
eturivi!

mulle oli erikseen tehty aivan tosi hyvän makuinen kasvispitsa, nam!

askartelumajakassa tekemäni helmienkeli ♥

jillailua kaupunginteatterilla

you bring me sun, sun, sun, sunshine

Moi. Kirjoitin kuluvana vuonna tietotekniikan kurssilla kirjoitelman bloggaamisesta. Siinä kerroin monipuolisesti, miten voi olla mahdollisimman hyvä blogin pitäjä. Puhuin kuvista, tekstin täykeydestä, oikeinkirjoituksesta ja aktiivisuudesta. Kirjoituksen yksi lause taisi mennä jotenkin näin "Hyvän blogin jokaista kirjoitusta ei aloiteta pahoittelemalla postaustahdista" - niinkuin mina juuri nyt teen! On myös tuntunut turhalta alkaa selittämään lähiaikojen tapahtumista ja jättää kertomatta se, mitä tällä välillä on tapahtunut. Siispä tästä tulee jonkinasteinen päivittelypostinki, jossa viedään tämä blogi ajan tasalle.

Mitäs.. No, kesällä rippijuhlien jälkeen kesä jatkui kuin kenen tahansa nuoren kesä - mökkeilyä, shoppailua, uimista, nautiskelua.. töitä. Heinäkuun alussa sain viestin Toppilan Tokmannilta, olisinko vielä kesätöitä vailla, kun olin sinne alkuvuodesta hakenut. Totta kai olin, ja sainkin kuin sainkin paikan, joka tarkoitti sitä että työskentelin siellä kaksi viikkoa ajalla 14.-25.7. Kerron ajasta tähän päivään saakka kuvin ja pienin selittävin kuvatekstein, jotta mikään tulevaisuuden kirjoitus ei aiheuta hämmennystä.

veneilemässä kesällä
rippijuhlia (ja turvonnut silmä..)
meidän tien oma vasikkarock - laatuaikaa! 

mökkeilemään menossa

 
paloin vesipuisto-päivän aikana melkoisesti.. Superhyvää toffee-punaviinimarjakakkua ♥

Kummityttö Ellenin kanssa oleilua (oikeaa kuva neidin 1-vuotis juhlista

kerhonohjaajaleirille kiiminkiin ;)

mökkielämää isoskoulutusleirillä

matiksi nimeämämme oravan traagisen kuoleman johdosta tehty muistomerkki + viimeisen päivän tunnelmia


millan yllätyssynttäreiden naposteltavia

ikeaan lähdössä ja uuden huoneen laittoa (siellä on barbeja roskiksessa, ei tarvi kysyä)

Ikean reissulla syömässä Golden Flowerissa - suoerhyvää ruokaa!


hohtokeilaamassa syyslomalla

Toivottavasti tämä korvaa aukon, jolloin ei ole postauksia tullut.. Nyt yritän alkaa kirjoittelemaan aktiivisemmin, koska muistin nyt kuinka kivaa tämä on siitäkin huolimatta että aikaahan tähän kuluu.. Yksi suuri elämänmuutos joka tauon aikana on tapahtunut, on se, että pieni pääsiäispupumme, kääpiöluppa Nöpö nukkui pois sairastuttuaan, hoidosta huolimatta.

rip nöpö-pupu ♥